Salo on Varsinais-Suomen toiseksi suurin kaupunki. Viime vuosina on ollut tiuhaan haettavana johtavia tehtäviä. Salon johtovirkoihin on ollut tunkua, mikä on hieno asia. Kun virkaan hakee paljon hyviä kelpoisia hakijoita, niin raati on positiivisen ongelman edessä: Miten seulotaan se kaikkein paras henkilö tehtävään kokonaisarvioinnin perusteella?
Laki jättää valinnan tekevälle viranomaiselle hyvin laajat valtuudet: ”Viran täyttävällä viranomaisella on laaja harkintavalta painottaa yhtä kelpoisuusvaatimuksiin sisältyvistä vaatimuksista ja ”ohittaa” jokin muu vaatimus haastattelun ja ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvion nojalla. Myös soveltuvuustestien salassa pidettävien tulosten on oltava vaalin toimittavan viranomaisen käytettävissä.”
Juuri päättyneessä sotejohtajan haussa kaupunginhallitus oli valinnan tehnyt raati. Kaupunginhallituksen kokonaisarvioinnin pohjalta kelpoisista hakijoista tuli valituksi Jussi Mattila äänin 9-4. On omituista, että muutamat kaupunginhallituksen jäsenistä halusivat jättää eriävän mielipiteen korostaakseen omaa kokonaisarviointiaan ylitse muiden jäsenten. Tämä on kuntalain mukaan mahdollista, mutta se on vastoin suljetun lippuäänestyksen ”henkeä”.
Me allekirjoittaneet toivomme, että jokainen Salon kaupunkiin valittu työntekijä saa lämpimän vastaanoton ja tervetulotoivotuksen liittymisestään organisaation palvelukseen. Viime päivien tapahtumat ovat olleet omiaan heikentämään Salon kaupungin mainetta työnantajana johtuen muutamien poliittisten päättäjien ulostuloista mediassa. Näistä tapahtumista on syytä oppia ja käydä perusteellinen keskustelu kaupunginhallituksen sisällä, jotta jatkossa vältytään vastaavalta. Kaupunginjohtajan hakuprosessi on käynnistymässä ja uskomme useiden hyvien hakijoiden kiinnostuvan tehtävästä.
Haluamme onnitella Jussi Mattilaa valinnasta Salon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajaksi. Tehtäväsi on erittäin merkittävä Salon tulevaisuuden kannalta. Elämme haastavien aikojen keskellä.
Mielipide julkaistu Salon seudun sanomissa 24.4.2020.