Opetuslautakunnan puheenjohtaja vaihtuu

Opetuslautakunnan puheenjohtaja Annika Viitanen (kok.) pyytää eroa opetuslautakunnan jäsenyydestä 1.5.2020 alkaen, koska hänet on nimitetty Salon musiikkiopiston rehtoriksi 1.8.2020 alkaen. Salon kokoomuksen kunnallisjärjestön hallitus ja valtuustoryhmä ovat tänään yhteiskokouksessaan päättäneet yksimielisesti esittää kaupunginvaltuustolle Sanna Lundströmiä (kok.) opetuslautakunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi.

Sanna Lundström
Annika Viitanen

Olen tehtävästä aivan valtavan innostunut ja motivoinut sekä todella iloinen siitä, että pääsen jälleen enemmän vaikuttamaan paikallispolitiikkaan, Lundström toteaa.

”Kuten monet varmaan muistavatkin, jouduin monet luottamustehtäväni jättämään siirryttyäni nykyisen työnantajani palvelukseen, jotta en olisi tehtävissä, joissa voisi nousta kysymyksiä esteellisyydestä. Se oli minulle henkilökohtaisesti tiukka paikka, koska olen politiikkaan pyrkinyt päästäkseni vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja yhtäkkiä suurin osa vaikuttamisen mahdollisuuksista oli pakko luovuttaa pois. Suurella sydämellä tartun siis tähän nyt tarjottuun mahdollisuuteen toimia kotikaupungin lasten ja nuorten hyväksi, päättää Lundström.”

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Arttu Karhulahti kertoo, että ei ole ihanne tilanne, kun kesken kauden tapahtuu henkilövaihdoksia, mutta ”onni onnettomuudessa” Sannan työkuviot mahdollistavat opetuslautakunnassa toimimisen, vaikka hän joutuikin kaupunginhallituksesta eroamaan pari vuotta sitten. Sannalla on kokemusta opetuslautakunnan puheenjohtajana toimimisesta edelliseltä kaudelta. Asia käsiteltäneen kaupunginvaltuuston toukokuun kokouksessa.

Lisätietoja:
Arttu Karhulahti valtuustoryhmän puheenjohtaja (kok.)
Mika Kortelainen kunnallisjärjestön puheenjohtaja (kok.)

Sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan.