Uusia näkökulmia valmisteluun

Kokoomuksen valtuustoryhmä on käsitellyt esitettyjä kouluratkaisuja oppimisympäristöselvitykseen liittyen. Poliittisten ryhmien välillä on myös käyty ensimmäiset neuvottelut. Kokoomuksen valtuustoryhmän enemmistö ei hyväksy esitettyä ratkaisukokonaisuutta ja näkee sen varsin yksipuolisena Salon kehittämisen näkökulmasta. Salon taloustilanteessa jokaisen vastuullisen päättäjän tulisi ymmärtää, että myös kouluratkaisuja tarvitaan, joten valmisteluun täytyy löytää uusia vaihtoehtoja.

Kokoomus järjesti avoimen keskustelutilaisuuden kuntalaisille oppimisympäristöihin liittyen, jossa pohdittiin hyvässä hengessä ja reilusti perustellen näkökulmia ongelman ratkaisemiseksi. Paikalla oli erityisen vahva edustus ”kyläläisiä”. Otimme esiin tilaisuudessa, että olisiko mahdollista löytää asiaan ratkaisu, jossa pystyttäisiin huomioimaan paremmin sekä taloudelliset haasteet että kylien elinvoimaisuus. Olemme keskustelleet jo aiemmin ryhmässämme Pienten lasten koulun mallista, josta oli puhetta myös keskustelutilaisuudessamme.
Ehdotamme, että tutkittaisiin miten Salossa toimisi 1.-2. luokan koulun yhdistäminen päiväkodin yhteyteen lakkautusvaarassa olevien koulujen osalta. Mallissa esiopetus ja alkuopetus(1.-2.lk) voitaisiin opettaa joustavana kokonaisuutena ja lähipalveluna kylällä. Salossa on hyviä kokemuksia mallista Pajulan koulun ja Isohärjänmäen yhteistyön muodossa takavuosilta. Tällä ratkaisulla tekisimme vahvan panostuksen koulutaipaleen tärkeimmillä ensimmäisillä askelilla.

Keskustelutilaisuudessa saimme vahvan viestin kuntalaisilta työrauhan merkityksestä kyläkoululle ja alueen kehittymiselle. Meidän täytyisi pystyä kääntämään kylät vahvuudeksemme jatkuvan ”näivettämiskeskustelun” sijaan. On vaikea kuvitella turkulaisen perheen muuttavan Saloon keskustan viihtyvyyden vuoksi, mikäli työpaikat ovat Turussa. Edullinen asunto lämminhenkisestä kyläyhteisössä hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä olisi todennäköisempi syy.

Oli aivan mahtavaa kuulla, että me salolaiset olemme ylpeitä upeasta kaupungistamme. Meidän täytyy viestittää tästä asiasta entistä vahvemmin myös ulospäin. Moni yritys potee jo nyt Salossa työntekijäpulaa. Meillä on tarjota edullista asumista, työtä ja hyviä peruspalveluita. Urheilupuisto hakee vertaistaan puhumattakaan kauniista lähiluonnosta jokien, järvien ja meren Salossa.

Arttu Karhulahti    valtuustoryhmän puheenjohtaja (kok.)
Anna-Leena Yli-Jama   valtuustoryhmän varapuheenjohtaja (kok.)

julkaistu Salon Seudun Sanomissa 19.1.2020

Sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan.