Salo tarvitsee suoraa tukea valtiolta

Suomalaiset kunnat osaavine ammattilaisineen tekevät arvokasta työtä koronaepidemian vastaisen taistelun eturintamassa. Epidemian aiheuttamista kriiseistä niin terveydellinen, taloudellinen kuin sosiaalinenkin kriisi ratkaistaan merkittäviltä osin kunnissa. Sen enempää valtakunnan tasolla kuin kunnissakaan ei ole sorruttu politikoimaan koronakriisin ympärillä. Puolueet ovat kuitenkin merkittävässä asemassa, kun asiaan liittyviä koviakin päätöksiä tehdään.

Valtion on annettava kunnille kaikki mahdollinen tuki. Kunnat tarvitsevat pelastuspaketin, jolla vahvistetaan kuntien edellytyksiä toimia koronan vastaisessa taistelussa ja varmistetaan, että kuntien tuottamat peruspalvelut saadaan turvattua jokaiselle suomalaiselle.

Koronakriisi ja sen leviämisen hidastamiseksi tehdyt keinot ovat asettaneet Salon poikkeuksellisen vaikean tilanteen eteen. Kuntaliiton arvion mukaan kuntien taloudet heikkenevät tänä vuonna koronakriisin takia vähintään 1,5 miljardia euroa. Salon kohdalla tämä ennuste tarkoittaisi 15 miljoonalla eurolla heikentyvää taloutta. Tilannetta ei helpota se, että Salon taloustilanne oli jo ennen koronaa poikkeuksellisen vaikea. Valtion on autettava kunnat yli tilanteesta, johon ne eivät ole itse pystyneet vaikuttamaan tai varautumaan. Tähänastiset toimet kuntien auttamiseksi ovat olleet riittämättömiä.

Puolueista mm. Kokoomus on esittänyt kunnille kriisimiljardia. Tuki kanavoitaisiin suoraan erillisenä tukirahana kunnille huomioiden koronaviruksen erilaiset vaikutukset kuntien välillä. Kaikkien kuntien tehtäviä lisäävien hankkeiden valmistelu on pysäytettävä tilanteessa, jossa kunnilla on vaikeuksia selvitä nykyisistäkin tehtävistä. Kuntien ja sairaanhoitopiirien riittävä varustautumistaso on pettänyt myös Varsinais-Suomessa. Näin ei voi jatkua! Terveydenhuollon henkilöstön asianmukaiset varusteet ja järjestelyt ovat olennainen asia myös Salon kriisinhoitovalmiuden kannalta.

Talouskriisiä on torjuttava yrityksille annettavalla suorilla ja epäsuorilla tuilla siten, ettei yksikään terve yritys kriisin takia kaadu. Kunnat ovat luonteva toimija, jonka kautta valtion tukea yrityksille voidaan kanavoida. Yrityssalo on toiminut tässä tilanteessa tehokkaasti. Yritykset ovat talouden moottorimme. Alustavat tiedot koronakriisin vaikutuksista salolaisiin yrityksiin ovat todella synkät. Vetoamme kaikkiin salolaisiin, että varsinkin nyt on oikea aika suosia paikallista kaikilla mahdollisilla keinoilla!

Kaikkein tärkein asia on ihmisten terveys ja jaksaminen. Monessa kodissa joudutaan poikkeustilanteen vuoksi äärirajoille. Nyt ei ole aika miettiä lyhyen tähtäimen säästötoimia kuntalaisten palvelujen kustannuksella. Jo tässä vaiheessa pitää varautua kriisin jälkeisiin tukitoimiin niin kuntalaisille kuin yrityksillekin.

Kiitos lukuisista yhteydenotoista ja neuvoista, joita me päättäjät tarvitsemme jatkossakin.

Juhani Nummentalo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kok.)
Arttu Karhulahti valtuustoryhmän puheenjohtaja (kok.)

Mielipidekirjoitus julkaistu Salon seudun sanomissa 11.4.2020.

Sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan.