Henkilöesittelyssä:
Jerina Wallius
Syntymäaika:
Kevättärellä vuosia takana jo 41
Koulutus:
Olen kirjoittanut Hermannin lukiosta ja suorittanut niin V-S maaseutuoppilaitoksen maatalousyrittäjän tutkinnon, kuin myös yliopistossa eläinlääkärin tutkinnon. Ammattini menestyksekäs hoito edellyttää jatkuvaa täydennyskoulutusta.
Perhe:
Perheeseen kuuluu puolison lisäksi kaksi lasta, kaksi ärhäkkää Kokoomus koiraa, kaksi kodinvaihtaja kissaa, kaksi pientä shetlannin ponia ja näyttelynautakarjaa ( Tuorlan Kyllikki ja co)
Asuinpaikka:
Olen syntynyt ja viettänyt koko nuoruuteni Muurlassa, mutta opiskelujen jälkeen muutin vanhan Sammalon maalaistaloon ostettuani sen Kiskosta. Nykyinen kotitaloni on rakennettu 1906 ja tuli kuuluisaksi MTV3 ohjelmassa ”satavuotiaana hirsikaunottarena”, jonka kunnostusta seurattiin 12 jakson verran valtakunnallisessa Joka Kodin Asuntomarkkinat ohjelmassa Remonttireiska Piisisen johdolla.
Ohjelma nostatti esille perinnerakentamista ja vanhojen talojen oikeaoppista restaurointia ja sai suuren suosion sekä katsojaennätyksiä.
Työ ja luottamustehtävät:
Työ:
Sammalon Eläinklinikan johtajalääkärinä
Luottamustoimet:
Kiskon Kokoomuksen pj
Rakennus ja ympäristölautakunnan vpj
Salon Kaupungin valtuutettu
Salon Kaupungin hallituksen varajäsen
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen
Salon yhteistyöryhmän jäsen, VSSHP
Salon kaupungin tasa-arvotoimikunnan jäsen
Mitä sinusta ei tiedetä:
Olen aina pitänyt salmiakista. ( joka on myös hyvä lääke estämään virtsatieinfektiota). Pidän myös luonnosta, eläimistä ja vanhasta kauniista arkkitehtuurista, sekä perinnepuutarhoista.
Ennen kuin minusta tuli eläinlääkäri olin kesäisin hoitajana vanhainkodissa. Ennätin myös kokeilla torikauppiaan uraa Salon torin parhaita mansikoita kaupitellen.
Jos en olisi eläinlääkäri, olisin biologian opettaja tai valokuvaaja.
Mitä Kokoomuksen tulisi tehdä heti seuraavaksi:
Luoda sellaiset olosuhteet että Salossa olisi hyvä asua ja yrittää.
Minusta kaikkien poliitikkojen tärkein tehtävä on oikeudenmukaisuuden vaaliminen, samalla muistaen että poliitikon paras ystävä on epäilevä mieli. Kaikki lähteet ja asiat tulee huolella tarkastaa ja selvittää. Politiikka on joukkuelaji – eikä ihan helppo sellainen.
Sosiaalisen median tilit: