Anna-Leena Yli-Jama – 739

Olen 51-vuotias maa – ja metsätalousyrittäjä Salon Kuusjoelta. Koulutukseltani olen agrologi (AMK). Perheeseeni kuuluu aviopuoliso ja neljä lasta, joista kaksi vanhempaa on jo muuttanut pois kotoa. Arkeamme värittää 9-vuotias tiibetinspanieli.

Olen ollut mukana seurakunnan, Kuusjoen kunnan ja Salon kaupungin päätöksenteossa. Tällä hetkellä olen Salon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen sekä vaikutan maapoliittisessa työryhmässä ja SSKKY:n hallituksessa. Myös yhdistystoiminta ja vapaaehtoistyö ovat tulleet tutuiksi Salon Uimareissa ja Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirihallituksen jäsenenä.

Lähdin ehdolle aluevaaleihin, koska sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tärkeimpiä palveluita ihmisten arjessa. Jokainen ihminen tarvitsee ja tulee tarvitsemaan elämänsä eri vaiheissa sote- ja pelastuspalveluita. Kun kyseisten palveluiden järjestäminen siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle, on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että palvelut ovat mahdollisimman lähellä ja saavutettavissa, tarkasta taloudenpidosta kiinni pitäen.

Jotta palvelut toimivat ja ihmiset pääsevät hoitoon ja saavat apua silloin, kun sitä tarvitsevat, pitää hyvinvointialueen hallinnosta rakentaa toimiva ja mahdollisimman matala.
Julkisten palveluiden lisäksi myös yksityiset ja kolmannen sektorin palveluntarjoajat on otettava kiinteästi osaksi hyvinvointialuetta, palveluseteleiden laajempaa käyttöä unohtamatta.
Samalla on panostettava henkilöstön hyvinvointiin ja hyvään johtamiseen.

Anna-Leena Yli-Jama

Ehdokkaan yhteystiedot:  www.annaleenaylijama.fi

Jaa tämä sivu