Paviljonkiravintola paraatipaikalle

Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan (21.11.) palauttaa Länsirannan kaava- asian uudelleen valmisteluun selkeällä evästyksellä. Salon seudun sanomat uutisoi asiasta tänään(23.11.) yllättävän näköalattomasti. Mielestäni kokoomuslaisten esittämä uudelleen valmistelu oli hyvä ratkaisu ja sitä esitettiin perustellusti kuuntelemalla eri yhteistyökumppaneita.

Ennen kokousta asiasta keskusteltiin kaupungin kaavoittajan, paikallisten yrittäjien, mahdollisten uusien yrittäjien sekä useiden kuntapäättäjien kanssa. Voitteko kuvitella, että kaikki joiden kanssa olen itse asiasta keskustellut, ovat pitäneet paviljonki- ideaa hienona. Toki joukkoon on mahtunut epäilijöitä, mutta itse idea on hieno. Eipä uskoisi julkista keskustelua seuranneena.

Salon kaupunki on ideakilpailun kautta tarttunut toimeen ripeästi ja alkanut suunnittelemaan kaavamuutosta. On todella hieno asia, että kaupunkia kehitetään ennakkoluulottomasti ottaen kuitenkin huomioon kokonaisuus. Kaikki pisteet Salon kaupungille toiminnasta asian ympärillä.

Kysyin kaavoittajalta mahdollisuudesta siirtää Laurin patsas, koska todella moni keskustelija, uusi yrittäjäehdokas mukaanlukien, piti vaihtoehtoa todella mielenkiintoisena ja tutkimisen arvoisena. Patsaan siirto mahdollisuutta ei oltu vielä tutkittu. Ties vaikka, joskus tulevaisuudessa Vilhonkatu olisikin kävelykatu, ja reunassa kävelysillan lähellä sijaitsisi arkkitehtuurinen paviljonkiravintola. Idea on liian hyvä, jotta se jätettäisiin tutkimatta. Huomioitavaa on myös se, että tutkimisesta ei aiheudu isoa viivytystä asiaan, koska itse kaava- alue on täysin sama. Tässä yhteydessä tutkitaan vain rakennuksen eri paikka. Loppujen lopuksi voi käydä myös niin, että alkuperäinen paikka tulee hyväksytyksi. Sitä ei vielä hylätty, mutta palautteen perusteella ehdotus sisälsi muutamia ongelmia.

Kaupunkikehityslautakunta piti myös tärkeänä, että tässä vaiheessa ei vielä käydä neuvotteluja yrittäjästä. Kaupunki on tekemässä poikkeuksellisen dynaamista toimintaa kaavoittamalla omasta aloitteestaan paviljonkiravintolaa paraatipaikalle Salon sydämeen. Pitää antaa reilu mahdollisuus arkkitehtuurikilpailuun, jos sellainen asia tapahtuisikin, että useampi eri yrittäjä haluaisi paviljonkiravintolan rakentaa. Tämäkin osa päätöksestä oli mielestäni linjakas.

Julkinen keskustelu tämän asian ympärillä on ollut ala- arvoista. Puhutaan riidan osapuolista ja parkkipaikoista sekä ties mistä. Kaupungin virkamiehet, paikalliset yrittäjät – uudet ja vanhat, kuntapäättäjät ja muutkin kuntalaiset ovat yhteistyökumppaneita tässä asiassa. Keskustaan suunnitellaan isoja muutoksia. Toivotaan avointa ja rakentavaa keskustelua kaikkien yhteistyökumppanien kesken myös tulevista uudistusehdotuksista.

Olkaahan jatkossakin aktiivisesti yhteydessä meihin kaupunkikehityslautakunnan jäseniin. Sitä vartenhan siellä istutaan, että saadaan asioita eteenpäin. Muistutuksena vielä, että Kaupunkikehityslautakunta oli yksimielinen tässä asiassa.

Arttu Karhulahti
Kokoomuksen valtuustoryhmän pj
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunkikehityslautakunnan jäsen